In the bag #teamnbdg

Tiimiläiset odottavat malttamattomina, että kilpailut alkaa. Treeniaikaa on piisannut ja samalla on voinut testailla uusia kiekkoja. Otetaanpa katsaus muutaman tiimiläisemme bägiin eli pelaajan tärkeimpiin työvälineisiin. 

Antonia Faber

Katsaus saksalaisen Antonian vuoden 2019 bägiin kertoo, että hänen työkalunsa ovat pysyneet monilta osin samoina tähän päivään saakka. Hänen pelikauteensa mahtuu paljon matkustamista ison tavaramäärän kanssa, joten hän on valinnut Dynamic Discsin H2O Ranger Bagin juuri reissuja silmällä pitäen. Antonia on vakuuttunut bägin toimivuudesta ja tilavuudesta. Alkavalle kaudelle uusia lisäyksiä hänen kiekkovalikoimaansa ovat Trespass Air pitkiin draiveihin Air Halon ja Air Sheriffin rinnalle, sekä EMac Truth tarkaksi midariksi. Puren hän otti mukaansa pidempiä putteja varten, kun taas lyhyemmät putit hoituvat edelleen Soft BT Shieldillä. Tärkeimmäksi ominaisuudeksi putterissaan hän mainitsee pidon, joka Antonian valitsemassa muovissa toimii jopa sateisessa kelissä. Muita tärkeitä kiekkoja hänen pelissään ovat River teknisiä metsäväyliä varten, Escape kämmenlähestymisiin sekä Harp ja Anchor tuulisiin olosuhteisiin.

Jørn Idar Kvig

Team NBDG:n norjalaisvahvistus on pitänyt työkalupakkinsa melko lailla samassa järjestyksessä jo muutamia vuosia. Viime kaudella hän kuitenkin päätti tehdä muutamia täsmähankintoja, ja ne ovatkin jääneet bägiin myös tulevalle kaudelle. Ballistat tuli bägiin tuomaan viimeisetkin lisämetrit pitkiin draiveihin; Ballista hoitamaan ylikääntävät pituusheitot ja Ballista Pro hieman vakaammaksi driveriksi tuulisempiin olosuhteisiin. Kuten Antonia niin myös Jørn Idar luottaa nykyisin EMac Truthiin, joita löytyy bägistä kaksin kappalein eri muoveilla. Truthit tuovat tarvittavaa tarkkuutta ja vakautta kapeammille väylille. Putteriksi Jørn Idarille on valikoitunut erittäin suora ja liidokas Classic Blend Judge. Vanhasta valikoimastaan bägissä paikkansa visusti pitävät Classic Warden, aina luotettava ylivakaa lähestymiskiekko Harp, erittäin ylivakaa tuulisten olosuhteiden mestari Justice, tarkka ja erittäin suosittu väylädraiveri Explorer, hieman alivakaampana väylädraiverina luottokiekoksi muodostunut Maverick sekä kaksi Trespassia vakaiksi pituusdraivereiksi, joihin voi luottaa kaikissa olosuhteissa.

Dean Schaub

Tiimimme hollantilaispelaajalla on pyrkimys pitää bäginsä sisältö mahdollisimman samana, jotta hän tuntisi kiekkonsa mahdollisimman hyvin. Pituusdraivereissa Dean on ihastunut Latituden Recycled-muovista ja Dynamic Discsin Biofuzion-seoksesta valmistettuihin tuotteisiin. Suurin osa pitkistä avausheitoista, joissa väylä on suhteellisen kapea, tapahtuu minttiin kulutetulla Bio Enforcerilla, kun anteeksiantavammat avaukset hän suorittaa useimmiten Ballista Prolla . Trespasseja häneltä löytyy kaksi kappaletta: tiukat s-linjat hän heittää ylivakaalla Fuzion Trespassilla ja rollerit Bio Trespassilla. Väylädraivereina hänellä toimivat eri muoveilla ja vakausasteilla olevat Escapet antsalinjoissa sekä tunneliheitoissa. Felon toimittaa erittäin ylivakaan väylädraiverin virkaa ja River sekä Explorer monikäyttöisyytensä vuoksi suorittaa kaikkea siltä väliltä. Midariosasto on Deanin eniten muuttuva alue, sillä hän pakkaa ne mukaansa melko ratakohtaisesti. Kuitenkin erittäin luotettu EMac Truth löytyy aina bägistä. Myös Laulaja sekä Opto Fuse löytävät useimmiten tiensä mukaan peleille. Deanin mukaan Fusella voi tehdä heittoja, joita muilla kiekoilla ei yksinkertaisesti pysty. Justicet tulevat tarpeeseen tuulisilla keleillä. Niiden kanssa ei tarvitse pelätä, että tuuli kääntäisi kiekon yli. Putteriosastoa hallitsee täysin Judget. Kaksi eri vakausastetta Judgesta riittää kaikkiin tarvittaviin putteriheittoihin. Puttaamiseen hän käyttää ainoastaan stämpittömiä, kovemmalla muoviseoksella olevia Judgeja. Dean sanoo, että kova muovi mahdollistaa puhtaamman irroituksen kiekosta putatessa.

Eikä siinä vielä kaikki, vaan Deanin bägistä löytyy lemppariminit eli jenkkistämpillä oleva NBDG:n mini ja DSA-stämpätty kimalteleva mini sekä tietysti Whale Sac pitämään kädet kuivina.

Teksti: Pyry Sinisalo

Finnish
FI

Net Orders Checkout

Item Price Qty Total
Subtotal € 0.00
Shipping
Total

Shipping Address

Shipping Methods