Uusia maksutapoja - Apple Pay, Google Pay sekä MobilePay
Ekaa kertaa frisbeegolfkisoissa - osa 2

Ekaa kertaa frisbeegolfkisoissa - osa 2

Ekaa kertaa frisbeegolfkisoissa - osa 2

Oletko joskus harkinnut siirtyväsi viikkokisoista seuraavalle tasolle? Oletko ajatellut, että olisi mahtavaa osallistua virallisiin frisbeegolfkilpailuihin eli ns. PDGA-kisoihin? Moni miettii näitä asioita, mutta jättää kuitenkin osallistumatta ajatellen sen olevan vaikeaa, pelottavaa tai jopa liian iso hyppy omaan tasoon nähden. Jos olet yksi näistä henkilöistä, suosittelemme lukemaan tämän tekstin.

Mikä on PDGA?

PDGA on frisbeegolfin kansainvälinen kattojärjestö ja lajiliitto. PDGA:n alaisuudessa toimii kaikki viralliset frisbeegolfkilpailut tasosta ja lokaatiosta riippumatta. PDGA määrittelee lajin säännöt, lajin kehityksen ja muutokset, kilpailuissa hyväksytyt välineet ja kaiken muun mikä oleellisesti frisbeegolfiin liittyy. 

Kenelle? 

Miksi PDGA-kisoja järjestetään niin paljon, vaikka ammattilaisia tai ammattilaisuuteen tähtääviä pelaajia on toistaiseksi niin vähän? Näillä asioilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. PDGA-kilpailut eivät ole järjestetty vain lajin parhaita pelaajia varten. Kilpailuvalikoimasta löytyy eri tasoisia kilpailuja eri tasoisille pelaajille. Samalla tavalla kuin missä tahansa muussa lajissa, myös frisbeegolfissa pääset kamppailemaan oman tasoisia vastustajia vastaan. PDGA-etuliite ei ole siis tae siitä, että osallistujat heittävät 150 metrisiä avauksia tai puttaavat ringistä 90% varmuudella. PDGA-kilpailuissa kaikki osallistujat ovat rekisteröityneitä lisenssipelaajia, joka ei kerro pelaajan tasosta vielä mitään.  Esimerkiksi jos harrastat jääkiekkoa divarijoukkueessa, olet lisenssipelaaja, mutta sinun ei tarvitse silti pelata Mestis- tai Liigapelaajia vastaan. Varmasti useimmat frisbeegolfin harrastajat haluavat lajin kasvavan ja saavan isompaa asemaa perinteisempien urheilulajien seassa. Mitä enemmän lajiin saadaan lisenssipelaajia, sitä enemmän lajia ryhdytään tukemaan taloudellisesti esimerkiksi kuntien ja kaupunkien toimesta. Kannattaa siis kantaa kortensa kekoon ja ryhtyä viralliseksi lisenssipelaajaksi ja tukea lajin kehitystä. 

Miten?

PDGA-kilpailuihin osallistumisessa on kolme yksinkertaista askelta. Ensimmäisenä pelaajan tulee liittyä jonkin frisbeegolfseuran jäseneksi. Liittyminen on erittäin yksinkertaista ja frisbeegolfin luonteeseen sopivasti melko edullista. Seuraan liittymällä olet myös Suomen frisbeegolfliiton jäsen. Toinen askel kohti kisoja on kilpailulisenssin ostaminen. Ohjeet näihin löytyvät Suomen frisbeegolfliiton nettisivuilta. Kilpailulisenssin ostaminen tapahtuu Suomisportin sivuilla. Kolmas vaihe on Metrix-palvelun käyttöönotto. Metrix toimii Suomessa kaikkien kisojen virallisena tulospalveluna. Metrixistä löytyy myös kaikki tapahtumat ja siellä ilmoittaudutaan kisoihin. Näiden vaiheiden jälkeen ei tarvitse muuta kuin löytää paikalle ja pelata frisbeegolfia!

Miksi?

Virallisissa kilpailuissa ympäristö on lajietiketin mukainen. Radat ovat huolellisemmin ylläpidettyjä kuin monissa viikkokilpailuissa ja kilpailijat ovat motivoituneempia. Pelaajien on noudatettava sääntöjä tarkemmin kuin viikkokilpailuissa, joten ensikertalainen pääsee lähemmäs isojen kisojen tuntua. Turnauksesta todennäköisesti löytyy myös sinua taitavampia pelaajia, joten heiltä voi ottaa uutta oppia omaan peliin ja kokea kenties ahaa-elämyksiä yksinkertaisiltakin tuntuvissa asioissa. Oikea kilpailutilanne siis kehittää omaa peliäsi enemmän kuin kavereiden kanssa kisaaminen, vaikka ensimmäisistä kisoista ei menestystä tulisikaan. Jos pidät siitä tunteesta, minkä kilpaileminen ihmisessä aiheuttaa, pääset virallisissa kisoissa kokemaan sen entistä paremmin. Pieni jännitys ja suuri voitontahto valjastavat sinut kehittymään ja parempiin tuloksiin. 

 

 

Team NBDG

Kysyimme kahdelta tiimimme pelaajalta hieman heidän kokemuksiaan ensimmäisistä kisoistaan.

Juuso Herranen

Muistatko mikä oli sun eka PDGA-kisa?

“Ensimmäinen PDGA-kisa mulle oli Juankoskella pelattu Veikkojen Kevät-Tourin avauskisa toukokuussa 2016.”

Miten päädyit sinne?

“Päädyin sinne, koska olin päättänyt ostaa lisenssin ja se oli lähialueella kauden ensimmäinen oikea kilpailu, jonne oli mahdollista päästä.”

 Miten eka kisa meni?

Pelasin sen hetkiselle tasolle kaksi ihan kohtalaista kierrosta, ratingit jotain 840 suuntaan. Muistan vain sen, että avaukset oli hyviä, mutta puttaaminen oli surkeaa.”

Jännittikö ennen kisaa?

Ennen kisaa jännitti aika paljon, koska ei oikein tiennyt mitä odottaa. Rata oli itselle tuttu, joka helpotti pelaamista. Kaikki meni aika hyvin, kunnes joutui puttigriinille, jossa jännitti liikaa.”

Mitä sinun piti tehdä, jotta pääsit osallistumaan ensimmäiseen PDGA-kisaasi?

Ennen ensimmäistä kisaa pitää hankkia jonkin frisbeegolfseuran jäsenyys, ostaa kilpailulisenssi, ilmoittautua kilpailuun ja saapua paikalle.”

Oliko helppoa saada selville mitä pitää tehdä?

“Oli se kyllä aika yksinkertaista.”

Miten kokemus erosi esimerkiksi viikkokisoista?

“Kokemus erosi viikkokisoista siten, että oikeissa kisoissa kaikki yrittävät parhaansa. Viikkokisoissa hassutellaan joskus ja yritetään ottaa typeriä riskejä. Virallisissa kisoissa kaikki pelaavat omalla suunnitelmallaan niin hyvää frisbeetä kuin osaavat. Lisäksi virallisissa kilpailuissa meininki on paljon kypsempää, kaikille annetaan heittorauha ja pelaamiseen keskitytään, joka ei aina toteudu viikkokisoissa.”

Pitäisikö harrastelijoidenkin mielestäsi osallistua PDGA-kisoihin? 

Tottakai. Virallinen kilpailu kuulostaa pelottavalta ja vakavalta, mutta eihän se näin ole. Pienimmissä kisoissa osallistumismaksut ovat kympin tai kaksi, joka on edullinen hinta. Pelaajien ikä ja taso vaihtelee paljon, joten tasosta riippumatta saat tiukan kilpailun aikaiseksi oman tasoisten kanssa, joiden kanssa kisaat toisen kierroksen. Virallisista kisoista oppii paljon enemmän, kuin kavereiden kesken pelatusta harjoituskilpailuista tai viikkokilpailuista.”

Jos ensimmäisissä kisoissa tarvitsee apua jonkun asian kanssa, onko sitä helppo saada?

Apua saa helposti. Kannattaa sanoa ryhmäläisille ensimmäisissä kisoissa, että olet ensimmäistä kertaa kisaamassa ja otat apua mielellään vastaan. Varmasti ryhmäläiset neuvoo esimerkiksi sääntöjen ja käytäntöjen kanssa.”

Kerro vielä muutama mielestäsi tärkein vinkki kilpailemista harkitsevalle?

Mitä aikaisemmin aloittaa kilpailemaan niin sitä parempi. Ekat kisat menee aina jännittäessä, mitä nopeammin kilpailemisen aloittaa niin sitä parempi. Rennosti kannattaa silti yrittää suhtautua. Kilpailuissa aina itseään paremmilta pelaajilta kannattaa yrittää oppia jotain. Eli positiivisella asenteella ja oppimaan lajin kulttuuria ja itse pelaamista.”


Olivia Kindstedt

Muistatko mikä oli sun eka PDGA-kisa?

“Eka PDGA-kisa oli helmikuussa 2019 Loviisassa.”

Miten päädyit sinne?

“Päädyin sinne ihan simppelisti siten, että halusin mennä isompiin kisoihin viikkokisojen sijasta ja Loviisan rata oli ennestään tuttu, joten se oli jollain tavalla turvallinen valinta.”

Miten eka kisa meni?

“Kisa meni hyvin ekoiksi kisoiksi ja mun silloiseen tasoon verrattuna. Viikkokisoista rating oli noin 750, ja Loviisan kisassa tuli ratingia vähän yli 800.”

Jännittikö ennen kisaa?

“Ai että jännittikö? No kyllä, kun oli kyseessä kuitenkin ekat isommat kisat! Jännittäminen on ihan hyvästä :)”

Mitä sinun piti tehdä, jotta pääsit osallistumaan ensimmäiseen PDGA-kisaasi?

“PDGA-kisaan osallistuminen vaatii seuraan liittymisen, PDGA-lisenssin ja Metrix-tilin.”

Oliko helppoa saada selville mitä pitää tehdä?

“Tietoa on aika helppoa saada esimerkiksi Suomen frisbeegolfliiton sivuilta tai ihan vain muilta lajia harrastavilta.”

Miten kokemus erosi esimerkiksi viikkokisoista?

“PDGA-kisojen kokemus erosi viikkokisoista mun mielestä vaan isommalla olemuksella ja tarkemmilla säännöillä, tai no pikemminkin niiden tiukemmalla seuraamisella.”

Pitäisikö harrastelijoidenkin mielestäsi osallistua PDGA-kisoihin? 

“Harrastelijat voisivat ilman muuta osallistua PDGA-kisoihin halutessaan! Ei mikään ole kiellettyä :)”

Jos ensimmäisissä kisoissa tarvitsee apua jonkun asian kanssa, onko sitä helppo saada?

“Kaikissa kysymyksissä ja ongelmissa liittyen ensimmäisiin kisoihin saa apua kunhan vain osaa kysyä! Kysymyksiä voi esittää esimerkiksi kilpailun järjestäjälle, muille harrastajille tai vaikka harrastaville ystävillesi, jotka varmasti auttavat sinua parhaansa mukaan.”

Kerro vielä muutama mielestäsi tärkein vinkki kilpailemista harkitsevalle?

“Kaksi pientä vinkkiä kilpailemista harkitseville; noudata sääntöjä ja pidä hauskaa!”

 

Joko luit blogisarjan ensimmäisen osan?

 

Teksti: Pyry Sinisalo